sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Selwää hopeata.

Eilen järjestettiin ympäri Suomea paljon juoksukisoja, mutta tulostasot kotimaanjuoksijoilla ei kovin kummoisia olleet.
Maailmalla Artu Vattulainen kuitenkin alitti kympillä 29 minuttia,
Sitä herkkua ei viimevuosina kotimaanjuoksijan toimesta ole nähty vuosiin.
Tosin kovissa kisoissa reilusti parillakierroksella tulee vielä varvatuksi alle 29 minutin tuloksellakin.
Mutta aina on kiva kun onnistutaan tuloksia parantelemaan.

Toista oli ennen, rahatkin olivat selwää hopeata.


No tuota kuvaa kun katselin, olisi ne rahat voinut vaikka putsatakkin, ennen kun kuvamaan aloin.


Ennenvanhaan kun jokaisella maalla oli oma valuutta, matkoilta jäi aina taskunpohjille muutama käyttämätön kolikko, niin kaikenlaisia tunnistamattomia dinareita kaapinperältä löyty.

Terwamaraton onkin sitten ensiviikonvaihteessa, saadaan näihin Pohjois-Suomen tämän vuoden maraton ja puolimaraton tilastoihin nimiä lisää.
Tulkaahan mukaan juoksemaan, ennakkoilmoittauteneita näkyi tällähetkellä olevan n. 1750 juoksijaa.

Alicantessa vetraanien EM-kisoissa Jukka Kauppila puolikaan pronssilla M60v. 1.20.06
Tulokset
J.K - maaliin ½ maratonilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti