Koska on seuraava juhlapäivä.

Kisapäivä on kilpaurheilijan juhlapäivä.
Vuoden suurimpiin juhlapäiviin jolloin juostaan maratonia valmistaudutaan huolellisesti, niin henkisesti kun ruumiillisestikkin, silloin pitää olla kaikki kunnossa.
Kisaa varten on pukeuduttu parhaimpiinsa, on ne kaikkein nopeimmat ja keveimmät kengät, hiertämättömät sukat ja edustusurheiluasu puettuna päälle.
Tankkauksia on tehty, urheilujuomia hankittu, ja valmistuttu kaikin mahdollisin tavoin juhlan alkamiseen.
Kun sitten lähtöviivalla seisotaan ennätystavoittein ja kisan voitto mielessä, niin usein siinä kyllä vähän jännittääkin.

PAM!
Ja niin ollaan matkalla, pieni tarkistus lähtikö se kello käyntiin.
Kuinka paljon porukkaa on jo edelläni, paljonko on niitä jotka ovat todellisia voitontavoittelijoita, ja paljonko niitä joiden alkuvauhti hiipuu kun matka etenee.
No hyvin juoksu tuntuu etenevän vitosen väliaika kertoo, vauhti on suunnitelman mukainen ja juoksu on helppoa.
Kymppi on tultu toinen juoma asema, juomat tuntuvat hyvin imeytyvän, edelleen aikataulun mukaan mennään.
Viisitoistakilometriä, sijoitukseni on noussut jo kärkikymmenikköön, juoksu on helppoa, aikataulussa ollaan.
Puolimatka, puoliminuttia jäljessä aikataulusta, ei tämä mitään, suurempia ongelmia ei ole, joku näkyi hyppäävän sivuun reitiltä, keskeyttikö vai tuliko mahankanssa ongelmia?.
Taidan olla kuudentena.
Kolmekymppiä takana, minutin jäljessä aikataulusta, mikä on?, ei ole enää niin helppoa. Otan oman juomani lisäksi vielä kisajärjestäjän tarjoaamaa juomaa.
On yritettävä säilyttää tämä vauhti.
Kolmekymmentä viisi kilometriä takana, tämä väli meni vähän paremmin, edelleen minuutin jäljessä aikataulusta, ehkä kisajärjestäjien lisäjuoma auttoi, yritän lisäjuomaa tälläkin asemalla.
Onkohan edelläni kolme vai neljä juoksijaa?.
Kolmekymmentä kahdeksan kilometriä, jalat on väsyneet, energia alkavat loppua, enää en viitsi katsoa kelloa loppuajalle on ihan sama, kunhan pääsen maaliin.
Neljänkympin merkki, minä selviän maaliin, moneskohan olen, yksi juoksija näkyy edessä noin kahdensadan metrin päässä.
Maalisuora ohitan edellämenevän juoksijan joka pitelee kylkeään.
Armahtava maaliviiva, kuuluttaja kertoo minun tulleen toiseksi.
Loppuaikani muutamia sekuntteja alle kahden kolmenkymmenen viiden, noin kolmeminuttia tavoiteesta.

Vähän ristiriitaiset tunteet vaeltavat mielessäni, en päässyt tavoiteeseni, toinen puolikas kaksi ja puoli minuttia ekapuolikasta hitaampi.
Toisaalta loppu oli sentuntoista että luulin sen olevan enemmänkin hidastunut.
Toinen sija, se oli ihan ok, voittaja oli sentään eritason juoksija.

Saunan lauteilla mieli jo kääntyi positiiviseksi, se oli ihan hyvä juoksu, ei täydellinen, hiilarit kävi vähiin viimeisellä vitosella, kisa oli toisaalta hyvin taisteltu loppuun asti. 
Saunan jälkeen juoduilla munki kahvilla mieli oli jo sellainen, "Kyllä tämä oli juhlapäivä", on hienoa juosta maraton.

Seuraavana yönä ei uni onnistunut, elimistö oli liian väsynyt.
Lähdin neljänaikoihin ajelemaan kohden pohjoista, mitä siellä sängynpohjalla turhaa pyörii kun ei nukkuminen onnistu.
Seuraavalla viikolla vain vähän juoksukilometrejä, ihan tarkoituksella palauttelin normaalia pitempään.
Sitä seuraavalla viikolla juoksin elämäni toisen yli kahdensadan kilometrin viikon.
Loppukesästä juoksin vielä kaksi maratonia, mutta kesän maraton tulos ei tästä juoksusta parantunut, minutin sisälle kuitenkin, kaikki kolme juoksua.
Olinkohan tulosodotuksissani liian optimistinen?.

Siinä eräs kuvaus harjoituspäiväkirjan tiedoista, ja omista muistoistani koottuna, Pietarsaaressa juoksemastani maratonista kahdeksankymmenluvun alkupuolelta.

Tuleekohan tälle kesälle yhtään lyhyemmän matkankaan, "juhlapäivää" että pääsis numerolapun rintaansa kiinnittämään.