lauantai 11. elokuuta 2018

Rupiaa kohta tulhen kiirettä.

"Suomi pohjoismaiden paras urheilussa 2020"
(Huippu-urheilun muutostyöryhmä)
"Nyt palataan mestarien pöytään, 3-4 mitallia Berliinin EM-kisasta"
(Jorma Kemppainen)

Kyllä useimmiten kun kuuntelee Suomen urheilujohtoa, tulee mieleen että pihalla on muitakin kun lumiukko.
Suomen 50 km kävelijät, joivat jälleen itsensä oksennuskerhoon.
Se on jokaisessa arvokisan 50 km kävelyssä sama kuvio, "juomat eivät lähteneet imeytymään".
TV selostusta kuunnellessa mainittiin että, tavoiteena kävelyn aikana on juoda 5 litraa nesteitä. Maratoonareiden käyttämät nestemäärät ovat kyllä paljonkin pienempiä.

Kyllä meikäläistä ainakin rupeaa kusetaan, laulattamaan ja oksettaan, jos 2,5 sixpäkkiä kolmeen ja puoleentuntiin imasee.

Kisassa nestetasapainon ylläpitäminen on taitolaji, tämän todistaa 2003 Bostonin maratonilla tehty tutkimus.
Ensiapua tarvinneista 140 maratoonarista, 37 % todettiin liialinen elimistön kuivuminen, ja 32%  hyponatremia.
Yksi naisjuoksija kuoli, aivoödemaan, liiallisen nesteenjuonnin seurauksena natriumitason laskemisen takia. 

Berliinin menestymisestä en niinkään arvostelua kohdista urheilijoihin, useimmat urheilivat tasollaan ja omia ennätyksiäkin tehtiin, mutta tuntuu siltä että urheilujohto, seuraako ne edes miten maailmalla urheillaan?.
Mitallien saanti ennusteet eivät ainakaan tätä osoita. 

2 kommenttia:

  1. No,se on vain niin,että tuohon sitä pääsee,jos ei douppaa.Ennen suomalaisillakin kulki toiseen malliin,mutta,mutta.....

    VastaaPoista
  2. Tuota en kyllä millään usko että Suomalaisten tulostasoa paremmaksi ei pääse ilman doopausta.
    Suomen urheilijoiden määrä muistaakseni kisassa oli 43 urheilijaa, ja jos asettaisi Suomalaisurheilijan sijoittuneeksi keskimäärin 12 sija, mikä olisi hirveästi yläkanttiin arvioitu, silloi kaikkien olisi tullut olla keskimäärin loppukilpailussa, olisi edellä ollut n. 500 doopattua urheilijaa.
    Siihen lajit jossa ei Suomalaisia ollut, niin niitä doopattuja urheilijoita täytyy olla pitkästi yli pulitoistatuhatta kisoissa.

    No tämä oli vain huumorilla heitetty huuli.
    Ei kaikkea menestymättömyyttä voi aina selittä toisten vilpillä.

    VastaaPoista