Uskomatonta kuljeksia pitkin tunturipolkuja kesäisissä säissä, ja aivan ilman ainoatakaan verenimijää.
Eilen aamusta kiipesin Nattasille, kivikkopolkua kiikuessa tuli mieleen, "jospa olisin peuran sijasta vuoristokauris".
Aika ihmeelisesti kivet siellä on rapautuneet, jäljelle on jäänyt tällaisia tooreja.
Maisemat oli kyllä kauniit.
Seuraavaksi suuntasin Kiilopään huipulle, josta tein pienen kävelylenki pitkin tunturialuetta.
Saariselän alueella tein tällaisen kävelylenkin, karvanverran alle kolmekymppiä, aikaa lenkiin kului 5 tuntia 29 minuttia.
Kaikenaikaa en kyllä tiennyt missä olen, ja kuka olen.
Päivänaikana tuli kävelyä noin 40 kilometriä ja yli 53 000 askelta.
Kun kävely on tehty suhteelisen mäkisissä maastoissa polkujapitkin, ja välillä ihan tuntureita ilman polkujakin, on se minun nykykunnolle ihan kunnon liikuntapäivä.
Olihan viellä lumiläimäreitäkin tunturin rinteillä.
Tämän aamuyön kuvaa, ei se aurinko mihinkään laskenut, eikä pimeääkään tullut.
Hyvä meininki, Olli! Elämästä pitää osata nauttia. Ja sinä ossaat.
VastaaPoista
VastaaPoistaKiva oli syöttää kuukeleille rusinoita, kädestä kävivät hakemassa, mutta jos otti kameran esiin että kuvaisi selfien kuukelin kanssa, rusinaraha ei riittänyt maksuksi.
Jotenkin ne pelkäsi kameraa...
Samoin yöttömässä yössä nuotiolla paistettu loimulohi oli herkkua.
Mutta pääosin elämä ei ole herkkua, mutta kiva on että joskus on kiva.