keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Ruskamaraton lähestyy.

Syksy se on, ensi lauantaina juostaan taasen Ruskamaraton.

Ruskamaraton on syksyn ja koko kesänkin päätapahtuma näillä Lapin perukoilla.
Ikävä vain, osanottomaksu tapahtumaan on jo kohonnut niihin lukemiin että se alkaa karsimaan osanottajia, eteenkin kun palvelut ja palkinnot ovat huonontuneet vuosi vuodelta.
Nykyään ei ikäsarjoissakaan palkita kun voittaja.
Muuten niitä ikäsarjoissajuoksevia on enemmän kun yleisensarjan juoksijoita, joten tuovat osanottomaksujakin enemmän.

Itse olen tapahtumassa ollut juoksemassa 25 kertaa, neljästi maratonin, kerran kympin, ja kaksikymmentä puolikasta on tapahtumassa tullut juostua.

Kuva vuoden 1988 maratonilta, joka oli ensimmäinen vierailuni tapahtumaan. 

Tänä vuona en tapahtumaan taida osallistua edes katsojan osassa, vaikka ihan kiva on tapahtumaa kameran kanssa katsojanosassakin ollut seurata useita kertoja.
*********
Tänään aamupäivällä tunnin kuntosalikäynti, saa nähdä saako iltapäivälle itsensä motivoitua, edes lyhkäiselle hölkkälenkille.

7 kommenttia:

  1. Jaa niinkö järjestäjät ovat menneet ylimieliseksi, että rahastus on vain mielessä ja tapahtuman kehittäminen on jäännyt takaalalle. Ei taida järjestäjäporukoissa varmaankaan olla todellisia juoksun ystäviä.

    VastaaPoista
  2. Niin tavalliselle tallaajalle ja eläkeläiselle 70 - 80 euron osanottomaksu, eteenkin jos ja kun haluaa vuodenmittaan useitakin kisoja käydä alkaa jo olla aika ylärajoilla, eteenkin kun tarjoilut ym. rekvisiitta ei mitenkään runsasta ole.
    Ite olen takavuosina aina talvisin tuolla Torrensuunnilla kisaillut tahdilla jokaviikko vähintään yksi kisa, kun osanottomaksut kisoihin ovat olleet 7 - 25 euroon kisalta ei ole osanottomaksut käyneet esteeksi kilpailuun ilmoittautumiseen, eteenkin kun tarjoilut ja osallistumislahjat useimmiten ovat vielä selvästi osanottomaksua suuremmat.
    Itse en todennäköisesti tämän kesän jälkeen numerolappua rintaani virittele, (kun en pysty), joten minua osanottomaksujen nousu ei kirpaise.
    Ilkeä vain seurata kun kisat vähenee vuosi vuodelta, kisajärjestäjät karsivat kisoja kun ei tule osallistujia tarpeeksi.
    Juoksijat ovat vähentyneet ja monet hölkkääjät jättää kisaan lähtemättä, kun sillä osanottomaksun hinnalla saa vaikka mitä muutakin.

    VastaaPoista
  3. Ei siinä kisassa ole todellisia juoksun ystäviä ollut varmaan enää 90-luvun jälkeen. Parhaat muistoni ovat itsellä 2000-luvun taitteesta. Ensimmäisen kisani Levillä juoksin vuonna 1992, tai kävelin ja juoksin nuorena miehenä jonkin verran alle kahteen tuntiin. Silloin juostiin vielä Kittilään. Seuraavan kerran olin mukana v. 1998, ja sitten lähes joka vuosi aina 2011:een asti. Siihen se sitten loppui, enkä ole hetkeäkään takaisin haikaillut. Aikansa kutakin, eikä harrastustoimintaa kannata suinkaan ottaa liian vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vähän yleistävä tuo viimeisin kommentti. Itse ainakin tiedän montakin "todellista juoksun ystävää" jotka siellä ovat kilpailleet vielä viime vuosinakin. Tosin saa nähdä mahtavatko enää jatkossa juosta, jos kehitys menee tätä rataa.

      Poista
  4. Juu 80€ osallistuminen, eikä edes pesulle pääse juoksun päätteeksi. Päiväreissulaiset järveen pesulle. Liian kallista.

    VastaaPoista
  5. Levin kisa, kuten niin monet muutkin vastaavat tapahtumat Suomessa ovat harrastustoimintaa, ja ovat periaatteessa aina sitä olleet. Harrastuksena juoksu oli ja on parasta mitä tiedän. Kilpailu vain ei ollut se minun juttuni. Joku saattaisi ajatella ihan toista, jos näkee vanhoja tuloksiani, mutta onneksi tajusin ajoissa sen, ettei minusta saa kilpaurheilijaa fyysisistä lahjoistani huolimatta.

    Joskus on vain tunnustettava tosiasiat ja poistuttava kuvioista, niin voi henkisestikin paremmin, ja kykenee tekemään ihan muita asioita. Voin rehellisesti sanoa, että yliopistossa opiskeleminen on ollut paljon vaativampaa kuin juoksun harrastaminen. Ei vähiten siksi, että ympärillä on koko ajan kovaa kilpailua, jos asian haluaa niin nähdä.

    VastaaPoista
  6. Puolikkaan kisassa oli melko heikko taso (taas). Markus Vuorela kuitenkin näyttää olevan kohtalainen juoksija, olkoonkin että kaveri on melko raskastekoinen, hiihtäjä kun on. Kun itse vielä juoksin Levillä, niin kovia hiihtäjiä oli mukana paljon enemmän. Itsekin testasin kuntoa talven hiihtokautta varten, ja juoksin 1.10-1.15:n välimaastoon.

    En tiedä, miksi juoksukisat eivät enää kiinnosta aktiivihiihtäjiä samalla tapaa kuin vielä takavuosina. Eräs syy saattaa olla hiihdon murroksessa, kun laji vaatii yhä enemmän ylävartalon lihasmassaa. Kun massaa tulee lisää, niin juoksusta tulee todella vaikeaa. Toisaalta, jos juoksu ei kulje edes tyydyttävästi, niin olen varma ettei kulje hiihtokaan sitten talvella.

    Juoksu on kuitenkin se kaikista rankin kestävyyslaji, jolla absoluuttinen kestävyys mitataan, ilman välineillä kikkailua. Tosin onhan nykyään nämä erikoiskengät maantielle ja radalle, joten en osaa sanoa, mikä niiden tosiasiallinen vaikutus on. Itse juoksin ohutpohjaisilla kisakengillä, joita mainostettiin muka nopeina. Niin, nopeathan ne olivat, tuhoamaan terveitä jalkoja.

    VastaaPoista