torstai 13. marraskuuta 2025

Se alkaa olla kiikun kaakun.

 
Muistutukseksi hiihdon ystäville.
Viikonloppuna voi katsella iltasanomien tv:stä Oloksen hiihtokisoja (pe, la, su).

Suomessa syntyi 1949 minun lisäkseni 103 514 lasta, meistä sinä vuona syntyneistä oli elossa 2023 lopussa 64 %  eli 66 250 enemmän tai vähemmän kituvaa henkilöä. (Suomeen muuttaneet 1372 muualla-49 syntyneet poistettu laskuista

Tuosta vuoden -23 lopusta on lähes pari vuotta, joten alkaa varmaan kohta olla fifty fifty.
En tiiä kuulunko enemmistöön vai vähemmistöön, kun vielä hengissä olen.

No niin sepä siitä tilastosta.

Tänään norkoilin jo ennen viittä kuntosalin oven takana, saisi sali avautua tuntia aikaisemminkin, minun mielestä.
Minulle sitä unta ei juuri paljonkaan yli kellokolmen näin talvisin suoda.
Kellonajan siirron jälkeen elimistöni ei heräämisaikaa ole suostunut siirtämään tunnilla eteenpäin.
Näin se menee joka vuosi, ennen kun talvisin menin Torreen, unirytmi korjautui jo alle viikossa, kun auringonvaloa piisasi.


Revi siitä sitten huumoria, kun yölläkään ei nukutuksi saa.

Apuvälineitä siihen tarvitaan.
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti