maanantai 8. joulukuuta 2014

Päivän liikuntapäivitys.

Tänään aamusta kävin juoksemassa kahdenkymmenenkahden kilometrin lenkin, kiertäen La Matan kautta Suolajärven ulkoilureitille ja radanpohjaa kaupunkiin, hiukan rantakatua ja sitten kotiin.

Sitten keittelin kahvit, lepäilin tunnin verran, Sitten testaamaan pysyykö se maailma renkaan sisäpuolella,
vai pyrkiikö ulos niinkuin edellisenä päivänä.

Pyörälenkki suuntautui rantakadun kautta kohdenSan Miguelin kaupunkia, jossa sahailin hiukan kahtaalle kaupungin mäkisiä teitä.
Sen jälkeen suuntasin kanavanvartta aina Golfkentänkohdalle missä 941 tie kulkee kanavan alta.
Oli aika syödä eväsbanani ja pikkupullo vettä.
Kun eväät on syöty sitähän joutaa kääntymään kotiinpäin.
Kanavanvartta takaisin San Migueliin, ja sieltä La Montesiinoon, sen jälkeen hiukan viljelysteillä kierrellen järvienvälistä kotiin.
Pyöräilymatkaa tuli 57 kilometriä.
Harjoitus, taikka ulkoilutunteja tänään tuli noin viisi.

Eiköhän tässä ole jo riisi ja tonnikala annoksen aika.

                         Kuva kääntöpaikalta.

4 kommenttia:

  1. Katoppa ko siitä juoksukuvan päivämäärässä on tullu virhe.
    Heh ykkönen, piti olla kuukausi 12
    No tekevälle sattuu, ja mulle vaikka en mithän tekiskhän.

    VastaaPoista
  2. Vai ei Olli muka jaksa. On nimittäin aika kovia palauttelulenkkejä nämä viiden tunnin päivät:) T. Telkkari

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuolla ulkoilulla jo tonnikala aterian on ansainnu. Ilmeisesti ilmat renkaissa pysyi sisäpuolella. Eihän tuo pieni painovirhe mitään haittaa, siinähän on kuukauden päästä jo valmis plääni.

    VastaaPoista
  4. Se on paha kun kuukaudenpäästä 8 päivä on kotiinlähtöpäivä, ei taida tuollaista lenkkiä tulla.
    Joo juoksu oli 5 min kilometri hölkkää, no nykyään kyllä se on jo peruslenkin ylärajoilla.
    Pyöräily enempikin sellaista sunnuntaipyöräilyä.

    VastaaPoista