lauantai 10. joulukuuta 2016

Torreviejan iltakisa.

Tänään aamupäivästä pyöräilin hitaasti Zenian kauppakeskukseen, lähinnä Decathlonin urheiluliikkeen tarvike tarjonnat tarkastamaan,
No mitään ei mukaan kuitenkaan lähtenyt
Päiväkahvit parvekkeellani, ja sitten olikin vuorossa päiväkävely rantakatua keskustaan ja takaisin, oikein mukavasti aurinko lämmitti vetelehtijää.

Tänään oli myös iltakilpailu juostiin Torreviejan keskustan katuja 7,2 kilometrin verran. Juoksu tuntui jo jonkinverran helpommalta kun tiistain Guardamarin kisassa, sijoitukseni oli yhdeksä 50 vuotiaiden sarjassa, ja aika jotain 29.30 paikkeille

Vesa oli sarjassa kolmantena, ja Hannen aikaa ei tulosliuskoista löytynyt.
Tulokset löytynevät tästä hetken kuluttua:

3 kommenttia:

  1. Täytyy alkaa jo varomaan kun Ola tulee kovaa ja suorastaan uhkuu kulun paranemisella kisojen myötä! Tällaisella dieselillä kehitys voi olla vain sitä, että samalla hitaudella jaksaisi pidempään.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut täältä Perslantijan vilposesta kelistä. Mukava ois ollu mukana olla.

    VastaaPoista
  3. Helpompaa vähän oli juoksu, muttei juurikaan vauhdikaampaa.
    Tänään täällä kelit senkun paranee.

    VastaaPoista