sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Liian pitkää kakkua.

Vuosi 2017 alkaa olla takanapäin, jos tarkastelisin vuotta oman liikuntani kannalta, 
tuli huono vuosi.

Juoksua vuodelle tuli 2033 kilometriä, joka tekee päivääkohden vain 5,5 kilometriä.
Näin vähän juoksukilometrjä on ollut viimeksi vuona 2008 kun akillesjänne katkesi (275 km).
Jos tuota akilleksen katkeamisvuotta ei huomioitaisi pitäisi mennä 41 vuotta taaksepäin, vuoteen 1976 asti, että pienemmäksi vuotuiset juoksukilometrimäärät ovat jääneet kun kuluneena vuona.
Harjoittelua viimevuodelle tuli 533 tuntia, keskimäärin 1,5 tuntia päivässä.

 Pitkää kakkua lusitaan.
Tasaluku syntymäpäivät  lähestyy 3.1 2018
Silloin olen 25 000 päivää vanha
Silloin myöskin täyttyy 600 000 tunti elossaoloa.
Kyllä tuommosten päivien määrää on raskasta kantaa tämmöisillä harteilla.

Jos arvioisin monenako päivänä elämässäni olen lenkillä käynyt, arvioni asettuisi noin 14–15 tuhannen luokkaan.
Lapsena olo ja elämän alkuajan kiivaat työvuodet + vammat vähentävät päiviä.
Tarkkaa kirjanpitoa lenkkeilystä on tallessa noin 42 vuoden ajalta.
Näiden laskelmien perusteella juoksulenkkeilyä on takana 198-200 tuhatta kilometriä.
Kokonais harjoittelutuntimäärän arvioisin ylittävän 20 000 tunnin määrän kun mukaan lasketaan, juoksut, hiihto, pyoräily, kuntosali, yms. kunnon urheilu.

Nuorempana lenkkien pituus ei juuri koskaan alle 12 kilometrin jäänyt, yleisimmin 18-21 kilometriä ja vauhti lenkillä ainakin kesäisin useimmiten oli neljää minuttia tai vähän alle.
Nykyään normilenkki on jo hyvä jos 10 kilometriä ylittyy ja vauhti kuuden minutin rajan alittaa.
Sillälailla nuo eletyt 25 tuhatta päivää näkyvät.

Kuka tuonne pimeään ja pakkaseen ja pyryyn viitsii mennä juoksemaan, teen varmaan tänäänkin korvaavan harjoituksen, Juon kahvia ja syön pullaa.
                          Jotenkin suola kiinnostaa enemmän kun lumi.

3 kommenttia:

  1. Katselin ketä Suomalaisia oli uudenvuoden yön kisassa tuolla Crevillentinassa tänävuona oli juossut
    Nämä nimet ainakin pikaisella katsauksella löytyi
    Jarkko Järvenpää,Matti Rauma,Tommi Keikko,Vesa Hyvärinen,Pasi Huhtala,Petri Nivala,Jani-Juhani Vuorinen
    Crevillenttinan kisahan on ollut aina Torressa majailevien suosikki uudenvuoden kisa.
    Uudenvuoden yön kisoja on tarjolla lähes joka kaupungissa, joten en laajemmin viitsinyt tuloksia eri kisoista tarkkailla.
    Teneriffalla ainakin Anni Hemminki oli käynyt kakkossijan pokkaamassa, mukana oli myös Tommi Nieminen ja Kati ja Pekka Kuivalainen tiettävästi Teneriffan udenvuoden yötä on juosten juhlistaneet.

    VastaaPoista
  2. Tunnelma oli kyllä taas huipussaan Crevillentessä ja sää lämmin. Mukava oli heilutella Suomen lippua ja huutaa bueno Finlandiaa parin tuhannen katsojan joukossa.
    t. Sari

    VastaaPoista
  3. Kyllähän Espanjalaiset carnevalitunnelman saa aikaiseksi, ja yleensäkin juoksukisoissa Suomenmeinikiä räväkämpi meno.

    VastaaPoista