keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Unenpuute masentaa.

Nyt kun näyttää siltä että koronarokotukset Suomessa alkavat todennäköisesti lähiaikoina, joskus vuodenvaihteen jälkeen, tulee ongelma ratkaistavaksi.
Uskaltaako ottaa rokotteen, vai uskaltaako olla rokotteen ottamatta?.

Meikäläisellähän ei mitään vaaraa ole tautia saada, mikäli Amerikkalaista virologia joka on perehtynyt taudin leviämiseen ja muuntumiseen on uskominen, hän sanoi.
Peurat eivät sairastu covid 19 :toista, eikä muutkaan hirvieläimet.

No sairastuu tai ei, muuten tauti kyllä runtelee kun ei pääse pakenemaan tätä pimeyttä.
Nukkuminen ei onnistu, ei huonostikaan.
Kaikki juoksulenkitkin on tullut käytyä jo hyvissä ajoin aamuyöstä.
Kun herää kolmenaikoihin ja usein jo ennen kolmea, on parasta ulkoilut suorittaa alta pois, sillä väsymys iskee jo heti aamupäivästä.

No ainahan se jonkinlainen epätoivo mieltä painaa kuten tässä Tukholmassa otetussa kuvassa, oli vuosi 1983 ja heinäkuu.
Meikäläinen kasvatteli vain mahaansa, molemmissa säärissä väsymysmurtumat, ja kilpailukausi meneillään.

No ne on vaivoja jotka paranee, nykyiset on pahempia.
Tänään kävin mittauttamassa silmänpaineet.
Paineet on pidettävä kurissa että vielä edes jollainlailla näkisi nälkää ja kurjuutta ja vallitsevaa pimeyttä.

Ei juosta tänävuona Montesiinossa aurikopaisteessa.
Sielläkin vain käsiä levitellään.

Katellaan mitä luoja suo ja korona kurittaa, ehkä vielä joskus jos elinpäiviä riittää.

Jospa pikkuhiljaa vetäytyisi yön kolmetuntisen nukkumaan.


3 kommenttia:

  1. No ei ne muutkaan yli70v nuku. Itsellä semmonen 3tuntia on jo hyvin.

    VastaaPoista
  2. Joo on se pirullista kun alkeeliset perustoiminnotkin käy vanhemuuteen ylivoimasen vaikeiksi.
    Saa täällä sitten elävänä zombiena kummitella.

    VastaaPoista
  3. Eri lähteiden mukaan minuakin tituleerattiin kehäraakiksi kolmekymppisenä juoksijana, mutta väitöstutkijana tiedän että erilaisia näkökulmia kyllä riittää. Niistä vain täytyy löytää se sopivin.

    VastaaPoista