tiistai 13. heinäkuuta 2021

Lähteekö läskit.

Lähteekö läskit? No ei katoo vain olemattomat lihakset.

Siitä on yli maratoninmittainen aika kun painoni on pyörinyt näissä kilomäärissä.
Vuonna 1979 kilpailukauteni paino oli pysyvästi alle 60 kilon, sen jälkeen niitä 60 kilon alituksia on tullut lähinnä maratonin tyhjennysvaiheessa ja maratonkilpailun jälkeen.

Nyt ennen tuota onnetomuutta paino oli 63 kiloa, tämänaamun paino 56 kiloa.
No joutaahan se läski lähtemäänkin, mutta kun se paino näyttää lähtevän olemattomien lihasten surkastumisena.

Tavallisesti lepoon joutuessa paino on pyrkinyt nousemaan ensimmäiset pari kuukautta kilo per viikko. Mutta nyt näin, liekkö syy siinä että opiaatit vievät ruokahalun, ja nuo muutkin kipulääkeet aiheuttavat pahanolon tunnetta.
Aionkin tästäpäivästä lukie selvitä pelkillä reseptivapailla särkylääkkeillä, lähinnä Panadolilla.
En löytänyt kuvaa juoksuista  -70 luvulta jossa ei vaatetus ole peittänyt kehoa, 
Kuva 1980 Lapinlenkiltä, mahaan näyttää silloin oleen jo liikaa juoksijalle.

Pitäskö lähteä käveleksimään hitaasti kauppaan, jäätelöostoksille.

2 kommenttia:

  1. Silläkö täällä on läskien kanssa ongelmia. Sulta on sulanut ja mulla taas massaa tuntuu kertyvän.

    VastaaPoista
  2. Ei ole paljon ainakaan läskistä lähtenyt
    Enemmän näyttää vasen käsi kutistuvan ja samoin vasemman olkapään lihakset.
    Ja tietysti koko ylävartalon ja jalkojen lihaksisto pikkuhiljaa menettää lihasta, kun ei muuta liikuntaa tule kun pieni kävelylenkki päivittäin.
    Enimmäksen vain etsiskelen makuulta asentoa joka ei pahalta tunnu, ja lähes kaikki katsottava on ylen arenasta tullut jo katseltua, onneksi alkaa olympialaiset on lisää katsottavaa.
    Seitsämän viikkoa jo makailua.
    Kuun lopulla on magnettikuvaus elokuun puolenvälin jälkeen neurologille ENMG tutkimukseen.
    Nehän ei mitään paranna, mutta jos jotain selvyyttä herövamman sijainnista ja luonteesta sais, sekä tietoa onko toiveita paremmasta ja kuinkapitkän ajan kuluttua, tai voiko tehdä jotakin.
    Ei tää hyvältä näytä, ja vielä vähemmän tunnu.

    VastaaPoista