Ei tullut filosofii ei virkamiestä.

Aamulla kävin kympin käveleksimässä, välillä oli tuulenpuuskia jolloin koivuista tippui runsaasti lehtiä, oli kun lunta olisi satanut.

Sitten tuuli tyyntyi täysin ja alkoi hienonen tihkusade.

Siinä kävellessä tuli mieleen äitini kertomat jutut ajalta jolloin olin ehkä jotain kolme neljävuotias, luullakseni.

Olimme istuneet syntymäkotini ulkoportailla isäni ja äitini ja minä.

Oli kovia tuulenpuuskia olin seurannut kuinka puut taipuilivat ja oksat heiluivat tuulenaikana, ja tuulen tyyntyessä puut taasen rauhoittuvat. Ilmeisesti olin ajatellut että tuuli tulee puidenheilumisesta.

Siispä olin käynyt ohjeistamaan vanhempiani.

 "Kannattaisi ainakin nuo lähistöllä olevat puut kaataa ettei aina tuulisi".

No ohjettani ei oikein otettu vakavasti, ne pihapuut ovat pystyssä vielläkin.

Myöskin ajatelmani siitä miksi kuu näkyy joskus kokonaan ja joskus vain puoleksi, ei ehkä sekään ihan täydellinen ollut, mutta osa kyllä ihan tottakin.

"Kun siellä toisellapuolen kuuta sataa vettä siellä on niin pimeää ja harmaata ettei se näin kauas näy, mutta jos aurinko paistaa kuussa, kyllähän se sillon näkyy".

Ehkä noissa pikku havukkaahon ajattelijan ajatuksissa oli pientä viilaamisen varaa, Pääasia kuitenkin että pohdiskellen kyllä syyt ja korjausohjeet löytyi.

Tämä puu on neulasensa tiputtanut jo vuoskymmeniä sitten.

Päivän musikiksi vaikka tämä