perjantai 5. huhtikuuta 2024

Peuran kusema.

Aamun pakkaslukema tässä Kemijoen rantamaisemissa -23 astetta.
Tähän aikaan vuodesta, ei taasen kevät tule, ei sitten millään.

Kaikillehan poronkusema sanana on tuttu, mutta kyllähän peurankusemakin on useasti viimevuosina mitattu.

Kiireinen päivä.
Heti aamusta keskussairaalalle antamaan kusemiskyvyn näyte, määrää, kusemisnopeutta, jäännösvirtsaa ym: mittailtiin, jonka jälkeen olikin sitten aika urologin vastaanotolle.
Sen jälkeen olikin jo kiire terveyskeskukseen valvotulle pilleriaterialle.
Siinä net pakolliset toimet.

Kotiin päästyä vapaaehtoisiin toimiin, kävin hiihtämässä.


Paljonhan siinä hiihtämisessäni oli sauvoihin nojailutaukojakin, mutta olihan se ulkoilua kuitenkin.

Hiihtolenkille tuli pituutta 24,6 kilometriä.
Hiihto suuntautui tuonne Sierijärven suunnille.

Hiihtoaika vähennettynä sauvoihin nojailuun käytetty aika 2 t 28 min. 
Hiihtovauhdiksi tulee 6 min kilometri, hyvällä ladulla ja kelillä.
Joten melkoista mateluahan meno oli.

Semmoinen päivä tänään.


Aikoinaan Kemijärvellä järjestettiin Poronkusema nimistä maastojuoksua, 'peurankusema' nimistä kisaa ei tiettävästi ole juostu, pitäisiköhän minun järjestää.

Viikonvaihteessa Ounasvaaralla kisaillaan talven viimeiset hiihdon SM-kisat.
Hiihtotapahtumia Lapinalueella toki vielä jatkuu hyvissä hiihto olosuhteissa ainakin parin viikon ajan, jos ei pitempäänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti