Tulisi Madridin lämmöt tännekkin.

 

Saarenkylä N. 100 m. maaliintulo.

Jotenkin se kesä ei näy tänne napapiirin korkeuksille löytävän, tänäänkin raesateesta lähtien kaikenlaista säätä oli tarjolla.

Huomiseksi onkin ennusteltu kokopäiväksi vesisateita.

Päiväni käynnistyi hidastakin hitaammalla lenkillä pituudeltaan kymmenkunta kilometriä.

Sitten Saarenkylän urheilukentälle aistimaan olisiko siellä urheilullista tunnelmaa, jotenkin vaisuksi se jäi.

Saattoihan se johtua siitäkin kun se oma näkemiseni on niin heikonpuoleista.

Ilta  kuluikin sitten tv:stä urheilulähetystä Madridista seuraillen, siellä näytti olevan mukavan lämpöiset kelit.

Suomalaisten tilanne vain näyttää uhkaavasti siltä että ensivuona kisataankin sitten B-sarjassa.

Mutta jospa yrittelisi nukkumis suoritusta, ei siinäkään varmaan menestystä ole luvassa.

Minulla on vääristynyt oikeudentaju.

 

Minulla on vääristynyt oikeudentaju, en jaksa tajuta nykymaailman lahjusrahan perustuvia säännöksiä.

Pitäisi mennä jollekin nyrkkeilysalille, jossa joku isokokoinen takoisi järkeä ja nykyaikaa minunkin kalloon.

Torniossa juostiin taasen Metalli Cup ratajuoksukisaa.

Tuloksia selaillessani kiinnittyi taasen kerran epäjohdonmukaisuus, joka ei minun oikeustajuuni oikein istu.

Metallicup tulokset

Samassa kisassa samanikäisten tuloksissa toiseksi tullut juoksi kauden kärkiajan, kun nopeamman lahjusrahat oli maksamatta.

Itsellä oli samanlainen tilanne viime kesänä puolimaratonilla kun juoksin SE-ajan alle. Edustamani urheiluseuran kustantaessa minulle lisenssin, niin seuraavassa kisassa olin SE kelpoinen, tosin huonommalla ajalla kun edellisessä kisassa.

Ei mene moinen minun oikeudenmukaisuuden tajuntaan.

Nythän on tilanne sellainen että esim: neljänneksi samassa kisassa juokseva voi juosta Suomenennätyksen, vaikka ei edes poodiumpaikoille pääsisi.

Ei tuollainen että raha ratkaisee joka asiassa mene tällaisen  neljäkymmenluvulla syntyneen järkeen.

Siksi täytyy mennä takomoon että takovat järkeä minunkin päähän.

💁💁💁💁💁💁💁💁💁💁💁

Sainpahan taasen purettua paineita nyky mailman menoa vastaan.

Nyt viikonvaihteessa on tv:ssä katsottavissa yleisurheilua, ja livenäkin kisoja voi seurata vaikka Saarenkylän kentällä tai Ounasvaaralla polkujuoksuja.

Vanhan lehtikuvan, Tornion urheilukentältä, missä kisaa juostiin metallicupissakin.

Nopee jätkä.

 

Kyllä meikä oli nopee taasen viimeyönä.

Kellon viisareiden näyttäessä kello kahta yön unet oli jo nukuttu.

Olen oppinut tietämään koska uudelleen nukahtaminen on mahdollista, yöllä heräämisen jälkeen.

Viimeyön heräämisen jälkeen oli selvästi sellainen tunne että turhaa on enää uudelleen nukahtamista odottaa.

Turha sängyssä pyöriminen aiheuttaisi vain sen että aamulla olisi lakana kurkunympärille kietoutuneena entistäkin väsyneempi.

Nousin kahvinkeittoon ja selailemaan netistä päivän lehtiä, mitä sotarintamalla on tapahtunut, ja miten muut vaikutusvaltaiset ovat päättäneet köyhiä kurittaa.

Lehtikatsauksen jälkeen lähdin lenkille, kellon näyttäessä hiukan vajaata neljää, lenkkinä minulle nykyään aikatuttu 'pitkänlenkin' reitti.

Pienessä tihkusateessa suoritettu lenkki meni muuten hyvin, mutta hidasta lyhytaskelista töpötystähän se meno oli.

Loppumatkasta vasemmalla rinnassa ja lapaluunseudulla tuntui puristavan ja pistävän tuntoisia tuntemuksia, mutta vielä ei kuitenkaan armahtavasta lähdönhetkestä ollut kyse.

Näin sitten alkoi tämä päivä.

Ei mikään ikäkausiurheilija.

 

Itse en mikään ikäkausi urheilija ole ollut.

Kiinnostus urheiluun on kyllä ollut ihan siitä asti kun niitä muistoja on luukalloon tarttunut.

Mutta kun on syntynyt lapin korpeen kauas maalikyliltä, niin se urheileminen on tapahtunut metsissä juoksennellein, ja talvisin lumihangessa hiihdellen. 

Nuoruus ajan työolosuhteet, aluksi metsätyöt savottakämpillä, ja myöhemmin metallialalla komennushommissa ylitöitä oli lähes jokainen päivä.

Myöhemmässä vaiheessa ne reissuhommatkin kävivät inhimillisemmiksi, ja vasta silloin varsinaisesti voin sanoa kilpaurheilemisen aloittaneeni.

Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Vasta siinä kolmenkympin korvilla juoksukilometrit lähtivät lisääntymään, ja aloitin säännöllisen kilpaa juoksemisen, sen jälkeen vain kolme vuotta on mennyt ilman kisasuorituksia.

Suurimmilta osin vuotuiset  harjoituskilometrit ovat pyörineet kolmen ja viidentuhannen kilometrin välimaastossa.

Ylös kirjaamani juoksukilometrit, harjoituspäiväkirjoihin ja alkuaikoina kalenteriini ovat tänään tarkasti sanottuna 206 907 km.

Tulipahan tuostakin tehtyä kaavio, kun lenkille lähtö tänään tuntuu niin vaikealta, että jotain muuta oli keksittävä.

En minä ylpeyttäni.

 

Tänään kun kävelin silmäpolilla käynnin jälkeen kotia kohden, matkalla pari henkilöä tervehti kun tuttua....

En minä ylpeyttäni tuntematta ollut, en vain kaikissa olosuhteissa näe riittävän selvästi että pystyisin aina tutuksi havaitsemaan.

Nyt kun vielä oli kaikenlaisia tippoja silmiin tiputeltu, ja jälkikaihia laseroitu, olin lähes sokeaan verrattava.

Yritin tuohon kuvan rakennella, millaisena haamuna useimmissa valaistuksissa henkilöt näen.

Että semmosta se on kun ei paljoa näkökyvystä jäljellä ole.

Kovia kympinmenijöitä.

 Tänään nähtiin Saarenkylän urheilukentällä vähäväkinen mutta hyvävauhtinen kymppi.

Siinä juoksijat palkintojen jaossa.

Nuorimies veteli myös hyvän kympin, pari vuotta aikaisemmin olin napannut tämän oikeanpuoleisenkuvan, silloin taittui vitonen Torniossa.

Tulokset ilmaantuu varmaan ainakin tilastopajan sivuille.

Juhannus ja juoksut.

 Se on juhannusviikko.

Juhannus ennen (80–90) luvulla, silloin oli juoksijan tehtävä valintoja missä aikoi kilpailuja juosta, sillä niitä oli tarjolla ympäri Lappia, monin pituuksin niin maastossa, tiellä kun radallakin.

Vielä kaksituhatluvullakin muutama haastava puolimaraton juhannuksenaikaan tuli juostua.

Ylläksen maisematie puolimaraton, korkeusero 178 m ja se kun reitillä mennen tullen kiikuttiin, oli mielenkiintoinen kisa.

Samoin Saariselällä juoksin parina vuotena puolimaratonin, 

Lähtö ja maali Kaunispäällä, puolimaraton kierteli maastossa jossa mäkiäkin piisasi, korkeuseroa yli 200 m, ja nousumäärä taisi olla yli 300 metriä.

Ei enää koneeltani löytynyt Garminin raporttia juoksuistani, mistä olisi kokonaisnousujen määrät voinut tarkistaa.

Nykyään ei sitten ainakaan lähistöltä kisoja ole, eikä meikäläiselle sopivia juoksutapahtumia juuri muuallakaan.

No empä jaksaisi oikein juostakkaan.

Koskenkylän tiellä uusivat asfalttia, pyörätiellekkin paikoin uutta pintaa laitetaan, sen valmistumista odottelen.

Minulle kun nuo epätasaisuudet, kuopat ja patit aiheuttavat kaatumisvaaraa huonon näkökykyni takia, on mukava saada tähän ihan kotini lähettyville, tienpätkä joka hiukan turvallisempi on juosta.

Aamusta pienen lenkin kävin hölkkäilemässä, kohtapuoliin TV:stä Paavo Nurmen kisojen seurantaa, ja huomenna ihan livenäkin pääsee Saarenkylässä juoksemista katselemaan.

Kovin tiheään vain Suomalaisia urheilijoita ilmoittautuu vammautuneeksi tai muuten sairaskirjoille.

Ihmetyttää meikäläistä, kovin on suuri prosentti kärkiurheilijoista heikossa hapessa.

Ei pöllömpi päivä.

Lapinpöllö.

Tänään kävin siskoni ja hänen miehensä kanssa Ranuan eläintarhassa.

Sään suhteen päivän oli ehkä tämän kesän paras päivä, aurinko paistoi ja lämpötilakin päälle 15 asteen.

Monenkarvasta elukkaa siellä tallusteli, kiva niitä oli katella.

Myskihärkä

Jääkarhu

Karhu

Ahma

Ilves

Monenmoista muutakin tallustelijaa tarhassa oli, tässä vain muutama otos.

Vanhuus ei opeta muuta kun hitaasti kävelemään.

 

Tekoälyn näkemys mitä vanhan juoksijan on tehtävä juoksukuntoaan parantaakseen.

Kyllä tekoälykin tietää että juoksulenkkarit on jalkoihin sidottava.

Katselin netistä ja you tubesta, lähinnä nuorempien keski ikäisten 'valmentajien' ohje  vanhemmalle juoksijalle.

"Eteenkin nopeus huononee ikääntyessä, joten on panostettava harjoittelussa nopeuden kehittämiseen".

'Niinpä', mikä eniten huononee ikääntyessä on myös huonoiten harjoittelulla kehittyvä ominaisuus.

Kannattaako satsata kaikki mitä jaksaa tehdä huonosti kehittyvään ominaisuuteen?

Vai kannattako käyttää se vähäkin jaksaminen sellaisiin ominaisuuksiin jotka ovat vielä kohtuullisesti harjoitettavissa?

Minulle tuollainen ohje toi mieleen Mika Waltarin kirjan Sinuhe Egyptiläinen.

Siinä Sinuhen terävä älyinen orja Kaptha huijasi tyhmempiään ja puolustautui sanomalla, "Tyhmempiä on huijattava jotta he oppisivat kokemastaan".

Jokaiseen uuteen ikävuoteen ihminen tulee kokemattomana ensikertalaisena, ja välttämättä aikaisemmat kokemuksetkaan eivät ole suoraan sovellettavissa harjoittelussakaan.

Monesti pitää miettiä, mitähän nyt olisi viisainta tehdä harjoittelun osalta.

Harjoitus aika saattaa lähennellä vielä nuoremman iän harjoitteluun käytettyä aikaa, mutta juoksukilometrit jäävät kauas entisestä.

Palautuminen harjoituksista on huomattavasti pidentynyt entisajoista, pitäisikö vapaapäiviä harjoittelun lomaan lisätä, mutta sitten taasen harjoituskilometrit vähenisivät entisestään.

Pitäisikö sitä nopeuspohjaista harjoitusta lisätä, mutta kun ne ahdistaa pumpusta ja muualtakin.

Joten voin sanoa ettei se pitkä juoksukokemuskaan välttämättä aina auta.

Tämä vanha ikä kun on itsellekin täysin uusi asia, ja samat harjoitukset eivät tässä iässä vaikuta niin kuin nuorempana.

Toisaalta sehän antaa lisää mielenkiintoa asiaan, kun kaikki ei ole päivän selvää.

Aamusta hätiköimässä.

Aamusta kävin juoksulenkillä, loppumatkasta lenkki tuntui jo siltä että olisiko jo aika siirtyä sauvakävelijäksi.

Mutta kyllä kai se vielä syksyyn asti pitänee yrittää juosta, katsoo sitten joko se on tuon näkökyvyn takia viisainta siirtyä siihen sauvojen ulkoiluttamiseen.

Ikä tekee tehtävänsä, kuva ensimmäisestä ajokortistani, kauan kauan sitten.

Toinen kuva vuodelta 2019 kun se ajokortti sitten otettiin multa pois, huonon näköni takia.

Nykyään sitten epäröin, uskaltaako polkupyörällä kauppareissun suorittaa, kun siinäkin pitää jotain nähdä.

Kesä aiheutti sen että katselin tuota T-paita varastoani huomasin, minähän olen juossut vuona 2000 Jyväskylässä veteraanien EM-maratonilla, ja nythän se olisi taas mahdollista...

Panee miettimään, lähtisikö hölkkäämään..

Hölkäten osallistuin tuolloin 2000:kin kisaan.

Silloin taistelin astman kanssa, 40 - 60 kilometrin juoksuharjoitusviikoilla ei kilpailullisia tavoitteita voinut asettaa.

(2:52:51 sijoitus 6. viisikymppisissä, tarkistin harjoituspäiväkirjasta)

Tapanani näkyy olleen että arvokisa maratoneille ei oikein iskussa pääse osallistumaan.

Vuona 1991 Turussa juostiin veteraanien MM-maraton, sielläkin olin mukana.

Kilpailuaamuna kirjauduin ulos sairaalasta, "kun on maraton startti tänään"

16 kilometriä sitten jaksoin juosta, kunnes keskeytin.

Siitä typeryydestäni ei sen enempää, olen sen joskus heikkoina hetkinä kertonutkin.

Pitäisiköhän tuo osallistumisasia ottaa mietintämyssyn alle mietittäväksi.??.

Viimeisestä juoksemastani maratonista on kyllä jo 14 vuotta.

Tuolloin sydänlääkäri varoitteli että, maratonien juokseminen on kyllä turhan suuri riski laajenneen aortan kanssa.

Myöhemmin nyt kun se aortta ei ole enää jatkanut laajenemista, lääkärikin on sitä mieltä että seuraillaan enemmänkin näitä läppävuotoja.

Mutta on se kyllä niin pitkä matka, se maraton, näin vanhalle miehelle.

Hätiköinti ja hassunkuriset tavat.

Hätiköinti ja hassunkuriset tavat ovat säilyneet minulla ihan läpi elämäni.

Tänä päivänä ajateltuna lähes nuorukaisia, minä ja Takkisen Jouko Lohijärven heinähölkän maaliintulon jälkeen.

Silloin oli ikää vasta 36 vuotta, Joukolla vuosi enemmän.

"Jos aikaihminen juoksee ilman erinomaista hengenhätää, sitä pidetään hätiköintinä tai perin hassunkurisena tapana".

(Terveydenhoitolehti No: 4 1906 Oskari Heikkel)

Tapojeni orja kun olen taidan lähteä pienelle lenkille, kun eilinen lenkki jäi suorittamatta nukkumattoman yön jälkeen oli sen verran väsynyt olo.

Ei onnistu, ei sitten yhtään.

 

Stressi vai pässi, tai joku muu valvotti koko yön.

Ei minuutin minuuttia onnistunut unta saamaan viimeyönä.

Aamuyöstä sitten kun kaikkea oli yön miettinyt alkoi sitten sekin mieltä painamaan, että varastostoa on aika tyhjentää tavaroista joita en koskaan enää tarvitse.

Mitäs sokea millään tavaralla tekee...

Niinpä rautaromua, pultteja ja ruuveja, kaapeleita, sähkö ym. elektroniikkaromua on aika viedä Residumin kierrätysjätteisiin, eli kaikkea mitä ilmaiseksi voi viedä.

Tiiä vain vielä millä ne sinne kuskaa...

Tänään pitää alkaa varaston tavaraa kasailemaan, mikkä matkalle pääsevät.

*******

*******

No niin niinhän siinä kävi kun aina ennenkin, kun alkaa katsella mitä voisi heittää roskiin, tavara kun tavara tuntuu että tuota voi vielä joskus tarvita.

Kovin vähän tuli sitä romua kuitenkin tälläkin kertaa poistettavaksi täpötäydestä varastosta.

Siinä olisi mm. 65 kiloa ruuveja, pultteja, muttereita, kiilapultteja, itseporautuvia ruuveja, täkkipultteja ym. ym.

Jos jotain kiinnostaa voi hakea pois, edellyttää kyllä että nuo kuvassa näkyvät kaikki rojut vie mennessään.

 

Sähköpuolen tarviketta lisäksi jätesäkillisen verran, niistä taidan informoida sähkäriä, haluaako hakea pois.

No jospa ne rojut vähenisivät varastosta taasen seuraavan unettoman yön jälkeen, ja niitähän mulla piisaa molempia, romuja ja unettomia öitä.