Tekoälyn näkemys mitä vanhan juoksijan on tehtävä juoksukuntoaan parantaakseen.
Kyllä tekoälykin tietää että juoksulenkkarit on jalkoihin sidottava.
Katselin netistä ja you tubesta, lähinnä nuorempien keski ikäisten 'valmentajien' ohje vanhemmalle juoksijalle.
"Eteenkin nopeus huononee ikääntyessä, joten on panostettava harjoittelussa nopeuden kehittämiseen".
'Niinpä', mikä eniten huononee ikääntyessä on myös huonoiten harjoittelulla kehittyvä ominaisuus.
Kannattaako satsata kaikki mitä jaksaa tehdä huonosti kehittyvään ominaisuuteen?
Vai kannattako käyttää se vähäkin jaksaminen sellaisiin ominaisuuksiin jotka ovat vielä kohtuullisesti harjoitettavissa?
Minulle tuollainen ohje toi mieleen Mika Waltarin kirjan Sinuhe Egyptiläinen.
Siinä Sinuhen terävä älyinen orja Kaptha huijasi tyhmempiään ja puolustautui sanomalla, "Tyhmempiä on huijattava jotta he oppisivat kokemastaan".
Jokaiseen uuteen ikävuoteen ihminen tulee kokemattomana ensikertalaisena, ja välttämättä aikaisemmat kokemuksetkaan eivät ole suoraan sovellettavissa harjoittelussakaan.
Monesti pitää miettiä, mitähän nyt olisi viisainta tehdä harjoittelun osalta.
Harjoitus aika saattaa lähennellä vielä nuoremman iän harjoitteluun käytettyä aikaa, mutta juoksukilometrit jäävät kauas entisestä.
Palautuminen harjoituksista on huomattavasti pidentynyt entisajoista, pitäisikö vapaapäiviä harjoittelun lomaan lisätä, mutta sitten taasen harjoituskilometrit vähenisivät entisestään.
Pitäisikö sitä nopeuspohjaista harjoitusta lisätä, mutta kun ne ahdistaa pumpusta ja muualtakin.
Joten voin sanoa ettei se pitkä juoksukokemuskaan välttämättä aina auta.
Tämä vanha ikä kun on itsellekin täysin uusi asia, ja samat harjoitukset eivät tässä iässä vaikuta niin kuin nuorempana.
Toisaalta sehän antaa lisää mielenkiintoa asiaan, kun kaikki ei ole päivän selvää.
Ei oikeastaan kannata vakavasti panostaa nopeuden kehittymiseen enää aikuisiällä aloittaessa. Ei ainakaan siinä tapauksessa, jos ei ole todella asiantuntevaa, pitkän tähtäimen valmennussuhdetta, jossa ollaan koko ajan kartalla missä mennään. Sellaisia on aika harvalla harrastejuoksijalla, eikä itsellänikään sellaista koskaan ollut.
VastaaPoistaKestävyys ja nopeus on erittäin vaativa ja herkkä yhdistelmä, etenkin koska ne ovat ikään kuin toistensa vastapuolia, jossa oikeanlaisen tasapainon saavuttaminen vaatii jatkuvaa kontrollia. Jos nuoruus on kulunut jonkin muun tekemisen kanssa kuin juoksunopeuden kehittäminen, niin se on todella tarkkaa työtä vaativa operaatio, jossa yksikin pieni virhe voi johtaa katastrofiin. Yksikin liian kovaa juostu vetosarja, niin siinä voi mennä viikkoja, että palautuu riittävästi tuottavaa hasrjoittelua varten. Ei harrastelijoilla ole useinkaan tarpeeksi kontrollia, vaan mennään useimmiten vähän liian kovaa, harvoin liian hiljaa. Niin kävi itselleni aikoinaan, lukemattomat harjoitukset vähän liian kovaa, ja kierre oli valmis. Itse asiassa kuvittelin, että juoksin vetoja ja kovia lenkkejä liian hiljaa, mutta asia olikin päinvastoin. Juoksin myös pitkät lenkit liian kovaa, oikeastaan vuodesta toiseen, ja myös liian usein.
Nyt juoksen ihan huvin vuoksi, eikä oikeastaan koskaan tule kunnon väsymystä, vaikka viikossa tulee n.100 km, eikä vauhti ihan kävelyäkään ole. En kuitenkaan juokse enää vetoja tai edes tv-kovia. Viimeksi tein molempia joskus 2010-luvun alussa. Silti kykenen juoksemaan kovaa, muutamien testisessioiden perusteella. Palautuminen on aina täydellistä, jokaisen harjoituksen välillä. Iän mukanaan tuoma hormonitasojen aleneminen ja muu fyysinen "rapistuminen" on minulla kaiken aikaa erittäin tarkassa kontrollissa. Kontrolli tulee ainoastaan elimistön tilan kuuntelusta, ei mistään mittarilukemista tms.
Olen jättänyt itselleni todella pienen mahdollisuuden juosta vielä joskus kilpaa. Ainakin minulla olisi sitä varten olemassa paljon parempi tuntemus elimistöni suorituskyvyn maksimoinnista, ja mitä tekemistä kannattaa milloinkin välttää, ettei tule ongelmia palautumisen kanssa.
tule vain veteraanisarjoihin olisit kova kasvo.
VastaaPoista