SM-maantiejuoksu Tampere.
 |
| Sakari Taskila, minä, Matti Tennilä. |
Ei tuon keskimmäistä ukkelin näköistä pitäisi enää päästää kotioven ulkopuolelle, sokea mikä sokea.
Selvisin melkein kaksivuorokautta kestäneen kisareissun kaatumatta.
Juna-asemalta yöllä kotiin kävellessäni oli jo 200 metrin päässä kotia, silloin rysähti.
Katuvalot olivat pimeänä, ja sellainen sähköpotkulauta oli jätetty kumolleen puoleksi pyörätielle, siihen minä tietysti kaaduin.
Onneksi päällä oli paksut varkut ja villahansikkaat, joten vain pienillä ruhjeilla selvisin.
Mutta hampaat eivät selvinneet.
Huulikin on hieman turvoksissa, johonkin se naamakin on osunut.
Vasta reilu viikko sitten tekarit korjautin.
Että silleen, se on sitten uudet tekaritkin merkattava juoksun kustannuksiin.
Ei se jäänyt reissun ainoaksi vahingoksi, hukkasin myös junamatkalla pussukan jossa oli pari laturia, kolme latausjohtoa, kynsisakset, Sykevyö, ym, ym pientä kisareissulle varaamaani tarviketta.
Semmoista on sokean elämä.
Itse Lappilaisurheilijoiden ja omaan juoksuun palaan myöhemmin, tähän vai toteamus miksi juoksuni meni niin kuin meni.
Sydämen rytmihäiriön löi päälle heti 200 metrin juoksun jälkeen.
Kisan kiersin lenkkivauhdeilla läpi kun kun kerran kisareissulle olin lähtenyt,
aikani oli noin viisi ja puoliminuuttia huonompi kun Kempeleen hellekisassa (46:45).
Se oli jo toinen perättäinen kilpailu jossa sydän protestoi, Metalli Cupissa viidellätonnilla jouduin keskeyttämään 400 m. jälkeen.
En nyt päässyt katsomaan minkälaista sykekäyrää Garmin kisassa oli piirtänyt, kun se kellon johtokin meni siinä pussukassa.
Veteraani urheilun mitalit olivat taasen muuttuneet siitä kun viimeksi olen SM- kisassa mukana ollut 14 vuotta sitten.
Minusta tuo ensimmäinen versio (soihtumies) on tyylikkäin.
 |
| Neljää eri versiota on veteraanikisoissa minun juoksuakanani jaettu. |
Ensimmäisen kerran olen veteraanien SM-kilpailuihin osallistunut 1985
Kyseessä oli maantiejuoksu, kisa juostiin Suur Tampere juoksun yhteydessä 26 kilometrin matkalla.
Olin silloin 36 vuoden ikäinen ja sarjani voitin, ajallani 1:30:50
Siitä on nyt vierähtänyt jo 40 vuotta.
Siksi olin nyt mukana tässä kisassa, sillä siellä missä eka veteraanien SM-kisa on juostu, siellä se on myös päätettävä.
Siksi olen myös ilmoittautunut veteraanien EM-kisaan Jyväskylään.
Ensimmäisen maratonini juoksin Jyväskyläläisenä Rovaniemellä 1977.
Niinpä viimeiseen maratonin kisastarttiin on mentävä Rovaniemeläisenä Jyväskylään.
Eikö sen pidä niin mennä...
Viimeisestä juoksemastani maratonista on 14 vuotta, ja menen kisaan vain startatakseni maratonille.
Olen antanut itselleni luvan että saan keskeyttää juoksuni ihan milloin vain, kisaan starttaaminen on se pääasia.
Eihän monikaan ymmärrä näitä minun omituisia ajatuksiani, siksi blogini nimikin on Ihmehiipparin omituiset jutut.
Niin minähän lopetan kilpaurheilun, ja harjoittelun tähän syksyyn, ja siirryn pakosta "sauvakävelyn puolelle", kun näkökykyni takia se juoksu on käynyt niin vaikeaksi.
Niin muuten... Oli siellä kisapaikalla niitä hakaneulojakin tarjolla.
No voi hekekutti,että pitää sattua.
VastaaPoistaSe on Olavi niin,että sinikkäänpää juoksiaa en muita tiedä kuin Olavi Peura.Silloin kun minun juoksut oli täysin jäissä tosin omasta syystä,muistelin usein Olavin motivaatiota ja yhteisiä kisoja.
Ihminen ei välttämättä edes tiedosta itse sitä,että omalla sinikkyydellä voi antaa toivoa muille.Olavin esimerkki oli minulle yksi syy nostaa itseni seinälle ja suorittamaan paluu takaisin rakkaan harrastuksen pariin.
Kiitos vuosista ja esimerkillisestä asenteesta vaikka viime vuosina ei paljoa olla yhteyksissä oltukaan.
Muistot eivät kuole koskaan ja olet esimerkilläsi osasyyllinen siihen että ollaan samassa tässä samassa k
Vähän karkas kirjotus,mutta jatketaan,eli mulle se on suuri kunnia olla samassa kuvassa.
PoistaToivottavasti nähdään kisapaikoilla kuitenki,sillä legendaarisen juoksijan läsnäolo antaa aina hyvää energia.
Jos ei joku tiedä niin Olavila on minun sarjan Suomen ennätys puolimaratonilla 1.15 ja rapiat,sitä saapi lähteä koittamhan🙏🙏🙏🙏💪🏻
Se juokseminen, ja kilpaileminenkin on ollut minulle elämäni mittainen tasapainoittava henkireikä, niin ilossa kun surussakin ja eteenkin silloin kun jotain vammoja ja vakavampaa sairastamista on ollut.
VastaaPoistaAjatus että vielä minä juoksen ja kisaan on auttanut jaksamaan toipumisvaiheessa.
Myös silloinkin kun itse en ole pystynyt juoksemaan olen kyllä kisapaikoilla katselemassa kun muut juoksee.
Olen alle viikon kuluttua molemmat kädet kipsattuna murtumien takia vääntynyt kisapaikalle toisten juoksuja katsomaan, ja monet kerrat on kyynärsauvat olleet kulkuvälineenä kisakatsomoon tullessa.
Monen mielestä turha juokseminen on sulaa hulluutta, ja he sen mielellään ilmaisevatkin, kun näin iäkäs vielä lenkille vääntäytyy.
Monesti kyllä omaan mieleen tulee sanojaa katseltua, ei kyllä olisi juokseminen sinullekaan pahitteeksi.
Jokainen elää tyylillään ja arvostaa eri asioita, mutta minun elämässä se juokseminen on sitä ykköskatekoriaa.
🙏🙏🙏🏃♂️🥰
VastaaPoistaMiullaki on ollu ilo ja kunnia katella Olan valmistautumisia satoihin kisoihin, etenkin tuolla Epsanjan maalla. Monet naurunremakat on saatu naureskella hyvällä huumorilla. No on niihin vuosiin sisältynny huonompiaki aikoja. Hyvin on vieläki muistissa tuo Callosa de Seguran kisa, kun märissä kisavehkeissä käppäiltii hakemaa mörskän avaimia, ku kaikki kamat ja muut vermeet oli varkaat vienny. Eikä tuo viimenenkään yhteinen leiritys ihan parhaasta päästä ollu, ku vuorotellen piti laukkoa sinne Quironin sairaalalle millon mistäkin syystä. Onnea kuitenki SM- mitalista, ja kiitos kaikista mukavista reissuista siulle! T.uuno
VastaaPoistaHeh! Reissussa rähjääntyy se tuli tälläkin kisamatkalla todistettua.
VastaaPoistaKyllä ne Espanjanmaan kisareissut on aina mukavia olleet, vaikka on niillä kaikenlaista sattunutkin, mutta hyvässä samanhenkisessä urheiluporukassa huumoria riittää vaikka vähän vastustaakin.