Jälkitarkkailua Kempeleen kisasta.

 

Kun tutkiskelin Kempeleen lauantainkisan tuloksia eri matkoilta ja eri sarjoista, kautta linjan tulostasossa näkyi helteisenkelin vaikutus.

Omassa juoksussani kolme ensimmäistä kilometriä meni jokseenkin olettamani kunnon mukaisesti, jonka jälkeen oli jo vauhtia tiputettava.

Jukka ja minä tukijoukkoineen n. tunti ennen starttia.

Ennen kisastarttia varjoisemmat paikat oli suosiossa.

Nyt jo lähtöviivan tuntumassa pari minutia ennen starttia.

Kovasti kisastartti nosti innostusta että uudelleen tiejuoksun lähtöviivalle olisi päästävä.

Meikäläisellä kun on esteenä tuo näkökyky, pystyn juoksemaan vain tasaisella asfalttitiellä.

Kisamahdollisuuksia täällä pohjoisemmassa Suomessa on vain heikosti tarjolla.

Ajokortittoman on myöskin vaikea kisareissuja suunnitella, muualle kun junareitin varrelle.

Tänään taasen havaitsin kuinka ihmiset ovat nykyään saaneet paljon uusia ominaisuuksia, osaavat muuttua näkymättömiksi !!

Juoksulenkilläni piti ylittää pyörätien toiselle laidalle, kun käännyin vasemmalle lähtevälle reitille.

Katsoin taaksepäin, ketään ei näyttänyt olevan tulossa, vaihdoin tien toiselle reunalle.

Olin jäädä pyöräilijän alle... Sieltä tuli kuitenkin pyöräilijä vaikka minä en sitä ollut nähnytkään.

Olen myös havainnut että kaikki esineetkin ovat tämän näkymättömyys ominaisuuden saaneet, aina on kaikki hukassa, vaikka olisivat ihan käden ulottuvilla.

Ja kivet, kannot ja puunjuuret ne ne vasta näkymättömiksi osaavatkin muuttua.

Ja silloin joutuu maastoitumaan, kivuliain seurauksin.