Luomuhommissa.

Niinpä sitten kävin Luomupuolikkaalla, ei tullut vielä minusta vakioasukasta Luusuaan, vähältä se kyllä piti.
Hommahan meni niin, kun lähdin verryttelemään pistin autonavaimen verryttelypuseron vetoketjuttomaan taskuun, ja sieltähän se sitten putosi.
Ennätin ennen kisastarttia käydä avainta etsimässä, sitä kuitenkaan löytämättä.
Niinpä kisaan piti lähteä niisä varusteissa joita päällä jo oli, no se ei mikään ongelma ollut, mutta entä kisan jälkeen?.
Millä auton ovet auki?, Miten hakemaan vara-avaimia 100 kilometrin päästä kotoa?.

No lähdön aika juoksuun tuli, olin suunnitellut hölkääväni reitin aikahaarukkaan 1.45- 1.50 ilman kilpailutavoitteita, enhän enää harrasta kilpaurheilua.
Pari kilometriä siinä hölkättyä alkoi ottalohkossa niin kyrsimään auton avaimen hukkaaminen, että päätin rankaista itseäni.
Päätin että nyt juoksenkin kilpaa, vaikka päätyisin suorasääristen joukkoon, mikä tilanteen huomioon ottaen vaikuttikin toivotulta lopputulokselta.
En kuitenkaan raakalauta arkkuun vielä päässyt, maalivaate tuli ennemmin.
Aikani oli 1.35.12 jolla voitin kisan, ja yhtään lujempaa tällä kehollani ja kunnolla ei enää pääse.
Niin se vain on.

                                    Komeissa maisemissa kisan sai juosta

Viihderyhmäkin  esintyi niin matkanvarrella, kun maalialuellakin.

Palkintojenjaon odottelua, sijoituksista pytyt ja lisäksi arvottiin arvokkaita tavarapalkintoja.

Niin se minun avainjuttu päättyi onnellisesti.
Kisan aikana oli etsintäryhmä ahkerasti verryttelyreittiäni tutkaillut, mutta avainta ei vain löytynyt.
Lähdin kisan jälkeen vielä itsekkin kiertämään verryttelypolkuani, ja ihmeiden aika ei ole ohi, se avain löytyi.
Kyllä minulla pääsi helpotuksen huokaus, eikä enää harmittanut vaikka se suorasääristen porukkoihin liittyminen viellä tältäerää lykkääntyikin.
Olihan tuo mukava ajella autolla kohden kotia.
Huomenna ohjelmassani on auton vara-avaimen, (vai pitäisikö panna useampi) kätkeminen auton ulkopuolelle, sekä vaatturin hommia, vetoketjut verryttelypuvun taskunsuihin..
On pentele jämpti näin.
Tuliskohan tuosta juoksureitti:    Muutama kuva viimevuoden kisasta:

Ongelmia Kilpisjärvellä.

Pipolla vain ilman, ikuinen ongelma.
Pohjois Lapin ikuinen ongelma on kun turistit kyselee koska sinne sataa syksyn ensi lumet.
Mutta onhan se niin vaikeaa määritellä mikä on kevään viimeinen ja mikä syksyn ensimmäinen lumisade.
Kuva Kilpisjärveltä viime sunnuntailta.

Eilisellä pyöräilylenkilläni sadekuuro kasteli aivan läpimäräksi, eikä se lämpötilakaan ollut sellainen että kokemusta voisi mukavaksi kehua.
Viikonloppuna Peurakin lähtee sorkan-napsutukseen Luusuan luomupuolikkaalle, ihan vaan nulkkaamaan.
Ellei nyt sitten tule pipokelit.

Pannaan tähän vielä tuollainen vitosenjuoksijoiden tason tarkastelukaavio, että blokin urheilulisuus säilyy.

Hillat häiritsivät hölkkäämistä.

Tänään sain kun sainkin itseni juoksulenkille, mutta lenkkipolun varrella oli runsaasti kypsiä hilloja, ja niitähän oli pakko syödä, ainakin litra.
No mitäpä siitä juoksusta sen jälkeen tulee, täydellä vatsalla.
Niinpä käveleksin kotiin katselemaan TV:stä kun toiset urheilee.
Että semmoinen päivä tänään.
Ja eikun 1988 katsaukseen.

''''''''''''*******'''''''''¨¨¨*******'''''''''¨¨¨'''''''''******^^^^^^****''''''''
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Neljännesvuosisata sitten viikkokatsaukseni aika
Viikko 28 vuosi 1988

Viikolla juoksentelin 131 kilometriä, ja pyöräilyä harrastin 90 kilometriä.
Viikonloppuna kisailin Kaikenkansan kisassa, 5 kilometrin maastojuoksun aikaan 15.48 sijoituksen ollessa 2.
Mutta ne leposykkeet pyörivät edelleen siinä 45-50 välillä, se huolestutti niin että päätin pitää täydellisen lepoviikon.
No lepoviikon voi pitää vain jos on vaivoja jotka estävät juoksemisen, tai sitten maratonin jälkeen palautusviikkona.
Niinpä sitten päätin että ensiviikonlopuksi pitää katsella joku maratonjuoksutapahtuma, ja sen jälkeinen viikko pidetään totaali lepoa.
Elikkä näillä ajatuksilla seuraavaan viikkoon.

Kesä on normalisoitunut.

Ulos mennessä joko kastuu tai palelee, sellaista on ollut tällä viikolla.
Ihan kun olisi normaali Lapin kesä, ja sääskiäkin piisaa.
Niinpä ei lenkilläkään ole tullut käytyä kun joka toinen päivä.
Ja onko se väliä käydä joka toinenkaan päivä, panen saunan lämpenemään, saahan sen hien sieläkin.

Sunnuntaipäivä, pyöräilypäivä.

Tänään kävin hitaasti pyöräilemässä 44 kilometriä, ei uskaltanut lähteä juoksulenkille, kun eilinenkin juoksuyritys sisälsi vain 10 kilometriä juoksua ja loput 8 kilometriä piti kävellä... Ei vain jaksanut..
Nytkään jaksa muuta kun katsauksen vuoteen 1988.

***^^^^^************^^^^^^*****^^^^^********^^^^^***
*************************************^^^^^******
Neljännesvuosisata sitten viikkokatsaukseni aika
Viikko 27 vuosi 1988

Viikolla oli lepopulssit edelleen hiukan korkeahkoja, mutta kun mitään sairauden oireita ei ilmennyt päätin viikonloppuna startata Napapiirin maratonin puolikkaalle.
Muuten viikon harjoittelu oli aika tavanomaista työn ohessa puurtamista.
Tässä ote harjoituspäiväkirjasta ko. viikolta.

Napapiirin maraton juostiin siten että lähtö oli urheilukentällä, jossa juostiin 100 metriä jonka jälkeen maantiekierroksia puolikkaalla kaksi ja maratonilla neljä, maaliin tullessa juostiin kummallakin matkalla 300 metriä radalla...??..
Ojalan laskuoppia soveltaen, kumpikin matkahan eivät voineet olla oikeanmittaisia!!
Ja koska maratonin kerrottiin olevan oikeanmittainen, täytyi puolikkaan olla 200 metriä ylimittainen, koska radalla juostua matkaa ei ollut puolitettu..
Että tällaista ajatusvirhettä järjestäjien puolelta.

Sinäänsä kyllä aivan hyvä juoksu noihin olosuhteisiin.
Se oli sellainen viikko vuona -88

Ulkoilua pyöräilynmerkeissä.

Tänään ennen työsession alkua ohjelmassani oli ympäristöoppia.

Maastopyörä ajelullani paikallistin mm. tällaisen kirkon, dementikolla vain nimi kerkesi unohtua ennen kun kotia pääsin.
Esitänpä nyt kysymyksen kirkon nimestä?.
Ja en asian helpottamiseksi kerro missäpäin pyöräilin, itse kyllä kirkon nimen löydän kartalta.

Taidanpa tehdä hirvikäristyksen ennen töidenalkua.

Historianlehtien havinaa.

Kun ei viitsi lenkilläkään käydä kun jokatoinen päivä, ei siitäkään riitä kertomista, niin muistellaanpa menneitä.
Minulla parhaaseen tulokseen pääsy on tapahtunut aina tasavauhtisella juoksulla, on sitten ollut kyse maratonista tai puolikkaasta.
Mutta on sitä joskus aivan mielenkiinnostakin pitänyt hurjastella,
ja katsoa miten käy.

Tässä Ruskamaratonilla 1991 alussa mentiin eikä meinattu.
Minunkin väliaikani kolmenkilometrin kohdalla oli alle 9.40!!,
Eli alle 2.16 loppuaikaan vastaavassa vauhdissa!.
Siinävaiheessa järki voitti, ja ajattelin ettei siinä hyvät heilu jos tätä vauhtia jatkan.
Vitonenkin kuitenkin tuli hiukan päälle kuudentoista ja puolenminutin.

Rundgrenin Jarmolla, Kähkölän Vesalla ja Määtän Artolla intoa vauhdinpitoon riitti paljon pitempään, vitosenkin taisivat tulla alta kuutentoista minuttin...
No hurjastelu maksattaa veronsa, pojat keskeyttivät myöhemmin.

Voittoon juoksi Portugalin Antonio Quelhas ajalla 2.32.37
Minä selvisin maaliin mutta loppumatkasta kyllä makselin ajanmuodossa alkumatkan hurjastelusta, aikani 2.36.01 ja toinen sija.

Kiirettä piti alussa tässäkin juoksussa 1993
Ensimmäinen kilometri mentiin kolmeen minuttiin, eli vähän päälle 1.03 puolikkaanvauhtia!.
Tässä juoksussa vauhdit tasaantui kyllä jo puolentoistakilometrin jälkeen radaltapoistuttua
Jarmon voittoaika oli 1.08.21 ja minun aikani 1.10.22

No nuorena voi kokeilla kaikenlaista, vanhempana kaikenlainen hurjastelu maksatta paljon suuremman veronkin.
Ei mutta nyt on taas palattava työn pariin.